Pages

lauantai 15. elokuuta 2015

Liebster award -haaste



Ensimmäisenä tulivat Liebster award-haasteesta mieleen vanhat kunnon ketjukirjeet, jotka yleensä aina katkaisin (siitä siis johtuvat kaikki vuosien varrella kohdatut vastoinkäymiset...) Mutta itse asiassa tämähän on oikeasti ihan hyvä tapa löytää uusia blogeja, jotka ansaitsevat tulla luetuiksi. Haasteen myötä tuli vierailtua kymmenissä ja kymmenissä itselleni uusissa blogeissa. Eikä tähän liity manauksia, mikä on plussaa sekin. Kiitokset tunnustuksesta menevät Satumaisia silmukoita -blogille.

Ohjeet Liebster Award-haasteeseen ovat siis seuraavat:
1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.


Tässä vastaukset saatuihin kysymyksiin:

1. Mikä innosti sinut aloittamaan bloggaamisen?
Blogin perustaminen hoitovapaalla taitaa olla aikamoinen klisee :) Lapsen syntymä avasi kuitenkin käsityöideoiden tulvaportit, joten päätin laittaa niitä johonkin ylös ja toivottavasti tarjota samalla muillekin inspiraatiota käsitöiden tekemiseen.

2. Mitä käsityöt merkitsevät sinulle ja minkä ikäisenä aloitit käsityöharrastuksen?
Käsityöt merkitsevät rentoutumista, onnistumisen kokemuksia (toisinaan myös epäonnistumisen), mukavaa ajanvietettä ja itsensä haastamista. Lisäksi saa juuri sen näköisiä vaatteita ja muita tekeleitä, kuin itse haluaa.

Aika mahdotonta sanoa, minkä ikäisenä harrastus alkoi. Asuin lapsuuteni vanhassa omakotitalossa ja sieltä löytyi aina jotakin väkerrettävää. Äiti opetti jossain vaiheessa neulomaan ja ensimmäiset ompelukset taisivat olla nukenvaatteita. Kouluikäisenä neuloin paljon sukkia lahjaksi omalle perheelle.

3. Teetkö käsitöitä yleensä ohjeen mukaan vai keksitkö mallit itse?
Teen sekä ohjeiden mukaan, että suunnittelen itse. Muutan myös valmiita malleja mieleisikseni eli yhdistän molempia.

4. Teetkö yleensä lahjoiksi/perheelle vai myös tilaustöitä?
Mielelläni tekisin näitä kaikkia, mutta tällä hetkellä aika riittää vain oman perheen tarpeisiin (eikä aina oikein niihinkään).

5. Lempipaikkasi käsitöiden tekemiseen?
Ei oikeastaan ole mitään lempipaikkaa, erilaiset työt ja tekniikat sopivat erilaisiin paikkoihin. Monesti saattaa esimerkiksi neuletyö kulkea mukana, jolloin saa hyödynnettyä joutohetket mukavan puuhan parissa paikasta riippumatta.

6. Minkä taidon haluaisit vielä opetella? Miksi?
Vaikka ja mitä. Ensimmäisenä tulee mieleen korinpunonta. Ihan jo siksi, että koreille olisi käyttöä. Lasin sulatus kiinnostaa myös. Olen päässyt kokeilemaan jonkin verran lasitöitä, lasinpuhallusta ja lasihelmien valmistamista, ja lasi materiaalina kiinnostaa. Tekstiilitöistä tulee mieleen ainakin pitsinnypläys. Siitäkin olen haaveillut jo pitkään. Tarvittaessa tähän saisi vaikka kuinka pitkän listan aikaiseksi.

7. Oletko luontoihminen, onko sinulla lemmikkejä?
Olen luontoihminen. Retkeily ja luonnossa liikkuminen antavat valtavasti, mutta jostain syystä niitä ei tule tehtyä läheskään niin paljon kuin haluaisi tai pitäisi. Lemmikit eivät ole oikein sopineet tämän hetkiseen elämäntilanteeseen.

8. Mikä on isoin projekti jonka olet toteuttanut?
Isoin projekti liittyy todennäköisesti johonkin koulutyöhön, esimerkiksi puvustus näytelmään, tai sitten toinen artesaanityöni, johon kuului muun muassa takki, jonka kankaan kudoin itse kangaspuilla.

9. Onko sinulla paljon keskeneräisiä projekteja tällä hetkellä?
Kaapissa on vino pino kirppisvaatteita, jotka tarvitsevat "pientä muokkausta". Muuten varsinaisesti keskeneräisiä ei taida kauheasti olla. Sen sijaan suunniteltuja projekteja, joiden aloittamista ei malttaisi odottaa, löytyy vaikka millä mitalla.

10. Mikä on mieluisin/mieleenpainuvin käsityö-juttu jonka olet toteuttanut? Miksi juuri se?
Solmin lapsena villalangasta kädenpidikkeen jollekin perheenjäsenelle joululahjaksi. Tarkoitus oli siis kannatella kättä kantoliinan tapaan, mikäli sen kannattelu muuten kävisi vaikka liian raskaaksi. Olisikohan se ollut peräti ihka ensimmäinen tekstiilityöni.

11. Tunnustatko olevasi hamsteri käsityötarvikkeiden suhteen?
Yritän vähän rajoittaa hamsterinvaistojani. Etenkin kankaita kertyisi varastoon enemmän kuin ehtii ommella. Mutta kyllä myös napit, soljet, kangasmerkit, paljetit jne. kutsuvat. Kaupoissa yritän harjoittaa putkinäköä, mutta kirppiksillä katse vaeltelee vapaammin.


Ja tässä omat 11 kysymystäni:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit omaa blogiasi?
2. Ovatko käsityöt sinulle harrastus, työ vai jotain siltä väliltä? Haaveiletko elättäväsi itsesi käsitöillä?
3. Kirjoitatko parhaillaan / oletko kirjoittanut muita blogeja?
4. Mistä lähteistä keräät tai saat ideoita töihisi, blogit, lehdet, kirjat..?
5. Onko sinulla ollut pidempiä kausia, jolloin käsityöt eivät ole kiinnostaneet ollenkaan?
6. Olivatko koulun käsityötunnit lempituntejasi vai ennemminkin pakkopullaa?
7. Mitkä ovat lempimateriaalisi ja lempikäsityötekniikkasi?
8. Pyritkö pitämään blogissasi yllä jotain tiettyä julkaisutahtia?
9. Käytkö käsityömessuilla tai muissa käsitöihin liittyvissä tapahtumissa?
10. Mikä on parasta blogin pitämisessä?
11. Kuljetatko käsitöitä mukanasi joutohetkien varalta?


Haluan itse haastaa mukaan seuraavat blogit:
Paremman puutteeseen
Käsityönurkka
Karkkitytön käsistä
Neanomat
Vihreä apina
50 Shades of Wool
Handmade lifestyle
NurinKudin
Sirpan väkerryksiä
NIINAKOO
Kotokummun kuulumisia

Toivottavasti haasteet maistuvat! Olisin iloinen, mikäli liittäisit kommentteihin linkin omiin vastauksiisi :)

6 kommenttia:

  1. Kiitokset ihanasta haasteesta. Vastailin blogiini :)
    http://paremmanpuutteeseen.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos haasteesta! Tartun tähän tässä syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vihdoin aikaiseksi vastata haasteeseen :)
      http://handmade-lifestyle.blogspot.fi/2016/01/liebster-award.html

      Poista
  3. Kiitokset haasteesta, loydat minun vastaukseni osoitteesta http://50shadesofwool.blogspot.com/2015/08/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Viimeinkin! Vastaukseni täällä: http://muutostuulet.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-haaste.html . Kiitos haastesta vielä. :)

    VastaaPoista